Kansainvälisyys
4H on maailmanlaajuinen organisaatio ja lähtöisin Yhdysvalloista. Tällä hetkellä yli 80 maassa on 4H-toimintaa. 4H-harrastus antaa mahdollisuuden tutustua muiden maiden kulttuureihin jo kerhotasolla esimerkiksi Safkasankarit-kerhossa. Kansainvälistyä voi Suomessa kuin myös ulkomaillakin. Tutustu 4H:n kansainvälisiin toimintoihin: https://4h.fi/tekemista/maailmalle/

IFYE-vaihto
IFYE-vaihto-ohjelmalla on pitkät perinteet. IFYE tulee sanoista International 4H Youth Exchange. Se on turvallinen tapa tutustua toisen maan kulttuuriin ja 4H-toimintaan. Vaihdoissa asutaan isäntäperheissä. Vaihtoon lähtijä varaa ja maksaa lennot itse ja huolehtii matkavakuutuksestaan sekä rokotuksistaan. Avustusta on kuitenkin mahdollista saada 4H-säätiöltä. Alaikäraja vaihtoon on kohdemaasta riippuen 18-19 vuotta. Pääosin vaihdot tapahtuvat kesäkuukausina ja kestävät kolmesta viikosta kolmeen kuukauteen. Vaihto on tarkoitettu 4H-jäsenille. Kohdemaina ovat olleet mm. Etelä-Korea, Itävalta, Kanada, Pohjois-Irlanti, Saksa, Skotlanti, Slovenia, Taiwan, Yhdysvallat ja Wales. Lue lisää vaihto-ohjelmasta: https://4h.fi/tekemista/maailmalle/lahde-vaihtoon/
Vaihdot ovat olleet tauolla koronapandemian takia ja myös vuoden 2022 vaihdot on valitettavasti peruttu.
Jos ulkomaille lähteminen ei ole sinun juttusi, mutta kansainvälistyminen kuitenkin kiinnostaa, voit alkaa perheesi kanssa isäntäperheeksi Suomeen tulevalle vaihtarille! Lue lisää: https://4h.fi/tekemista/maailmalle/vaihtoperheeksi/
Eurooppalainen yhteistyö
4H tekee yhteistyötä Rural Youth Europen kanssa, joka on eurooppalainen yhteistyöjärjestö organisaatioille, jotka tekevät työtä erityisesti maaseudulla asuvien nuorten parissa. Toiminnassa on mukana järjestöjä 18 eri maasta. RYE:n toimisto sijaitsee Helsingissä. RYE järjestää vuosittain 18-30-vuotiaille erilaisia tapahtumia, kuten seminaareja ja kursseja. Tunnetuin näistä on ehkä Rally, joka on vuosittain eri maassa ja sinne kokoontuu noin sata eurooppalaista nuorta.
Pohjoismaalainen yhteistyö
4H-toimintaa on Pohjoismaista myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Suomessa toimii myös aktiivisesti Finlands svenska 4H. Yli 14-vuotiaille tarkoitettu pohjoismainen 4H-leiri järjestetään kahden vuoden välein vuoronperään eri pohjoismaissa. Telttailemaan kokoontuu näillä leireillä satoja nuoria ja aktiviteettitarjonta leireillä on laaja.
Pohjoismaiseen tyyliin ja henkeen järjestetyt kotimaiset 4H-leirit ovat myös kiva tapa kansainvälistyä ja tavata samanhenkistä porukkaa. PM-leireillä olleet suomalaiset nuoret ovat nyt jo kahtena kesänä järjestäneet Suomessa leirejä, koska ulkomailla järjestetyt PM-leirit on peruttu koronapandemian takia. 2020 leiri järjestettiin Rokualla ja 2021 Raahessa. Jälkimmäisellä leirillä meillä oli mukana brasilialainen vieras. Näille leireille kokoontuu kymmeniä nuoria eri puolilta Suomea ja ohjaajina toimivat aikuiset leirikonkarit.
Seuraa näitä kotimaisia leirejä Instagramissa: 4hcamp_leaders








